Kaikki alkoi siitä kun heräsin tänään. Tonnikalamunakas on vaan jotenkin niin hieno tapa aloittaa aamu.
Kävimme parin ystäväni kanssa matto-ostoksilla, koska nyt puolentoista vuoden päästä muutosta ystäväni on vihdoin päättänyt tarvita matot asuntoonsa. Huvittavin osa reissua olivat huumorinkukat, jotka puhkesivat kukkaan tunkiessamme isoa mattoa auton takaluukusta sisään. Silloin meidän muuten niin aikuisten ihmisten suusta pääsi mm. seuraavanlaisia helmiä: "Pannaanko takaa?" "Ei, ei se ei vaan mahdu" ja "Pannaan tuosta sivusta." Mattoja ostava ystäväni maksoi matot, ja sillä aikaa minä toisen ystäväni kanssa ihastelin kassapöydälle raapustettua ilmoitusta, joka ilmeisesti liittyä mattojen ja muiden huonekalujen kotiinkuljetuspalveluun. Siinä sai 40 eurolla kaksi kantomiestä. Ei huono diili ollenkaan. Yksi mies maksoi 30euroa. Lähdimme kuitenkin kotiin ilman miehiä!
Sunnuntai jatkui punaviinin ja upean aterian ("parempaa kun seksi huonoimmillaan") parissa. Ruokalistalla oli karppaajan unelmaruokaa, eli pihviä ja voissa paistettuja kasviksia. Jälkkärinä söimme kermaa, mascarponea ja limoncellossa marinoituja vadelmia. Nyt harmittaa, etten ottanut mukaan kameraani. Sunnuntait ystävien kanssa ovat päivistä parhaimpia. Taas yksi asia, josta voin olla kiitollinen.
Laulavat sadepisarat
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
perjantai 31. joulukuuta 2010
I bet I look good on the dancefloor!
Iltaa odotellessa. On tärkeää muistaa joitain asioita kun juhlii vuoden vaihtumista.
1. Note to self: Koita käyttäytyä tänään niin hyvin, ettei sitten tarvitse kulkea pää pussissa tulevaa vuotta. Älä riehu, huuda, itke äläkä järjestä lapsellista kohtausta. Mene kotiin yöksi, mieluummin omaan kotiisi.
2. Note to self: Sopeudu tilanteeseen ja ympäristöön. Ei väliä missä liikut, sinulla on silti hauskaa, koska asenne on hyvä ja olet onnellisesti pienessä humalassa. Suurikin humala on sallittua, kunhan muistat olla aikuinen ja käyttäytyä sen mukaan.
3. Note to self: Seurustelevat ihmiset ovat mukavia ihmisiä. He eivät missään nimessä yritä tahallaan lässyttää toisille puoliskoilleen eivätkä ärsyttää sinkkuihmisiä. Muista, että elämäsi rakkaus on kitara, etkä tarvitse juuri nyt muuta.
4. Note to self: Olet ihana! Shine on baby!
5. Note to self: Ei enempää kuin yksi biisi karaokessa. Kaiken hyvän on loputtava aikanaan..
Kiitos uudesta ihanasta mekosta!
P.S Olen menossa illalla mm. naamiasiin, ja ajattelin kerrankin koittaa vaan näyttää hyvältä. Eilen illalla nukkumaanmennessä aloin kuitenkin miettiä, että entäs jos meikit valuvat ja näytänkin huonolta!? Nyt koitan epätoivoisesti etsiä pientä pehmodelfiiniäni, jonka naamioin ehkä valaaksi ja annan sille nimeksi Willy. Sitten etsin palan paperia ja kirjoitan siihen "Free willies" ja laitan se mekkoni etumukseen. Ja tadaaa! Olen valaankesyttäjä tai vapauttaja. Miten sen nyt vaan haluaa nähdä. Joskus mielikuvitus vaan toimii loistavasti ja voi olla itsestään ylpeä hehehe.
Hyvää uutta vuotta 2011.

tiistai 28. joulukuuta 2010
Olipa kerran..
Once upon a time there was..
..pieni tyttö, joka oli tullut elämässään siihen pisteeseen, että oli aika alkaa kirjoittaa omaa blogia. Tyttö on 23-vuotias, rakastaa musiikkia, liikuntaa, ystäviään, punkkua, juustoja ja kaikkea muuta ruokaa. Rakastan myös omaa pesäkoloani (tämä ei ole seksuaalinen viittaus) sekä monia muita asioita. Miehiä en tällä hetkellä rakasta. On minulla kuitenkin mieshistoriani, jonka jokaisesta käänteestä en voi sanoa olevani ylpeä. Myöskään ystäväni, vanhempani tai isovanhempani eivät varmaankaan ole ylpeitä siitä. Voin vain olla onnellinen, etteivät he tiedä kaikkia likaisimpia yksityiskohtia.
Olen aiemmin kirjoittanut (ja kirjoitan edelleen) sinkkublogia ystäväni kanssa, joten en ole ihan täysin vasta-alkaja täällä bloggaamisen maailmassa. Elämässä on kuitenkin niin paljon hienoja asioita ilman miehiäkin, että tässä blogissa miehet ovat vain sivuroolissa. En halua elämäni olevan vain sen ainoan ja oikean prinssi- hurmaavan etsimistä. Sen sijaan koitan etsiä hymyä ja iloa jostain muualta.
Joku sanoi kerran, että jokaisen tyypin pitäisi joka ilta tai aamu kiittää jostain asiaista, josta on vilpittömästi kiitollinen. Tänä aamuna kiitän hyvästä musiikista Marillionin säestyksellä. Asian ei siis tarvitse olla iso. Riittää, kun se saa hymyn huulille edes hetkeksi. It`s all about lil things that matters..Don`t you think so?
P.S Kuka on keksinyt käyttöohjeet!? Sain kameran joululahjaksi, mutta en osaa siirtää kuvia koneelleni, koska en haluaisi luopua periaatteestani, jonka mukaan käyttöohjeet ovat hanurista ja vain mielikuvituksellisesti rajoittuneet ihmiset lukevat niitä ja toimivat niiden mukaan..hahaa. Lapsenakin kokkaaminen oli parasta juuri silloin kun ei tarvinnut noudattaa kirjassa sanottua, vaan sai itse käyttää luovuuttaan. Kerran leivoimme esimerkiksi kuivakakun, joka näytti murekkeelta ja maistui pilaantuneelta leivältä. Adios! Buenas noches!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)