Once upon a time there was..
..pieni tyttö, joka oli tullut elämässään siihen pisteeseen, että oli aika alkaa kirjoittaa omaa blogia. Tyttö on 23-vuotias, rakastaa musiikkia, liikuntaa, ystäviään, punkkua, juustoja ja kaikkea muuta ruokaa. Rakastan myös omaa pesäkoloani (tämä ei ole seksuaalinen viittaus) sekä monia muita asioita. Miehiä en tällä hetkellä rakasta. On minulla kuitenkin mieshistoriani, jonka jokaisesta käänteestä en voi sanoa olevani ylpeä. Myöskään ystäväni, vanhempani tai isovanhempani eivät varmaankaan ole ylpeitä siitä. Voin vain olla onnellinen, etteivät he tiedä kaikkia likaisimpia yksityiskohtia.
Olen aiemmin kirjoittanut (ja kirjoitan edelleen) sinkkublogia ystäväni kanssa, joten en ole ihan täysin vasta-alkaja täällä bloggaamisen maailmassa. Elämässä on kuitenkin niin paljon hienoja asioita ilman miehiäkin, että tässä blogissa miehet ovat vain sivuroolissa. En halua elämäni olevan vain sen ainoan ja oikean prinssi- hurmaavan etsimistä. Sen sijaan koitan etsiä hymyä ja iloa jostain muualta.
Joku sanoi kerran, että jokaisen tyypin pitäisi joka ilta tai aamu kiittää jostain asiaista, josta on vilpittömästi kiitollinen. Tänä aamuna kiitän hyvästä musiikista Marillionin säestyksellä. Asian ei siis tarvitse olla iso. Riittää, kun se saa hymyn huulille edes hetkeksi. It`s all about lil things that matters..Don`t you think so?
P.S Kuka on keksinyt käyttöohjeet!? Sain kameran joululahjaksi, mutta en osaa siirtää kuvia koneelleni, koska en haluaisi luopua periaatteestani, jonka mukaan käyttöohjeet ovat hanurista ja vain mielikuvituksellisesti rajoittuneet ihmiset lukevat niitä ja toimivat niiden mukaan..hahaa. Lapsenakin kokkaaminen oli parasta juuri silloin kun ei tarvinnut noudattaa kirjassa sanottua, vaan sai itse käyttää luovuuttaan. Kerran leivoimme esimerkiksi kuivakakun, joka näytti murekkeelta ja maistui pilaantuneelta leivältä. Adios! Buenas noches!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti